Esteetön toimitalo ja pyörätuolin imago

Vierailin Invalidiliiton esteettömässä toimitalossa. Mikä olisi näyttävämpi ensimmäinen oppitunti?

Vierailusta opin monenlaista, mutta aloitetaan tutusta ja perinteisestä esteettömyyden aiheesta nimittäin pyörätuolin käytöstä.

Esteetön toimitalo ei eroa muista taloista kävelevän näkökulmasta, siellä voi olla ihan omana itsenään. Mutta sen huomasin, että pyörätuolin käyttäjien liikkuminen oli kerrankin sujuvan näköistä ja oloista. Olen usein liikkunut pyörätuolin käyttäjien kanssa ja harvoin on ollut näin helppoa. Ei tarvinnut tuupata kynnyksissä, ei ollut ahtautumisongelmia pieniin hisseihin tai muihin ahtaisiin tiloihin, ei vaaratilanteita eikä kummallisia reittivalintoja.

Kuitenkaan talo ei vaikuttanut silmiinpistävän avaralta, että "onpa paljon turhaa tilaa", vaan näin maallikkona epäilin, että suunnittelija(t) on kiinnittänyt paljon huomiota mahdollisiin ahtaisiin kohtiin ja valinnut esteettömän vaihtoehdon. Mietin olisiko niin, että on saatu kaksi kärpästä samalla iskulla: esteetön tila ja miellyttävä tilojen avaruus. Olisiko niin, että tila on käytetty tehokkaasti liikkumisen esteettömyyteen, eikä ole tehty "turhia" avaria paikkoja vain estetiikan tai avaruuden itsensä takia? Tätä asiaa pitää joskus muistaa kysyä kun tapaan arkkitehtejä.

Esteettömässä toimitalossa usean pyörätuolin "läsnäolon" unohti, mikä on harvinaista.

Tavanomainen rakennettu ympäristö aiheuttaa sen, että pyörätuolin imagona on olla kömpelö ja hankala. Mietin sitä, miten paljon pyörätuolin imago tarttuu myös sen käyttäjään? Miten paljon se hallitsee mielikuviamme myös sitä käyttävästä ihmisestä? Entä kokonaisesta ihmisryhmästä? Minulle jäi vaikutelmaksi, että esteettömässä toimitalossa pyörätuolin rooli kutistuu vain liikkumisvälineeksi, mitä se on. Esteellinen ympäristö vaikuttaa helposti siihen, että pyörätuoli nähdään hankalana ja tämä vaikutus heijastuu negatiivisesti myös ihmiseen, joka sitä käyttää.

Tavanomaisissa ympäristöissä pyörätuoli vaikuttaa kömpelöltä esteisiin törmäilijältä. Sellaisissakin tilanteissa, joissa oikea syy tiedostetaan, esteellisten tilojen kömpelyys vie helposti turhaan aikaa ja energiaa varsinaiselta asialta. Liikkumisesta tulee ikään kuin erillinen "ohjelmanumero", johon liittyy kaikenlaista hääräilyä. Tästä oli hyvä esimerkki saman päivän ravintolavierailu vanhassa rakennuksessa. Henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja avuliasta, ja niinpä hääräily liikkumisen ympärillä sujui mukavassa ilmapiirissä. Entä, jos ravintolassa olisi ollut ruuhkaa? Olisiko henkilökunta jaksanut joustaa ystävällisesti?

Selkeä ero näiden kahden vierailupaikan kesken on se, että esteettömässä toimitalossa pyörätuolin käyttäjä voi olla myös töissä, kun taas kyseisessä ravintolassa se olisi mahdotonta. Esteettömillä tiloilla voidaan vaikuttaa paljon siihen, että pyörätuolin käyttäjä voidaan nähdä työntekijänä muiden joukossa. Näin hänen osaamisensa ja ammattitaitonsa tulisivat esiin erilaisten toimintahääräilyjen sijaan.

Esteetön toimitalo on ehdottomasti tutustumisen arvoinen kaikille. Tosin ei-vammaiselle voi jäädä epäselväksi esteettömyyden merkitys, sillä talo vaikuttaa ihan tavanomaiselta toimistolta. Toivoisin silti, että siellä kävisi rakennusalan ihmisiä oikein joukolla tutustumassa esteettömiin ratkaisuihin. Sitä pitäisi näissä opinnoissa jatkossa miettiä, miten ei-vammaiselle avautuisi esteettömyyden merkitys niin, että se ei jäisi mieleen hyvää tarkoittavana tavoitteena, joka ei sovi yhteen kohtuuhintaisuuden kanssa, kuten asuntoministeri Vapaavuori on asian ilmaissut.

Kiitokset talon esittelystä Kirstille, Harrille ja Annalle!
Tekisi mieli sanoa vielä, että muistakaa joka paikassa mainita vähintään kissankorkuisin kirjaimin, että

Esteetön toimitalo ei tullut tavanomaista toimitaloa kalliimmaksi rakentaa.

Tietolähteitä verkossa

Asuntoministerin puhe