näkymä pulpetista taululle

Navetan ylisiltä löytyi jokin aika sitten laatikollinen lapsuuden muistoja: koulupiirustuksia ja ainevihkoja. Näiden täysin unohtuneiden tuotosten löytyminen oli riemukasta. Niin omat kuin veljen tekeleet pidentävät ikää.

Navetan ylisen arkistojen mukaan on 80-luvun alussa koulussa oman koululuokan esteitä kartoitettu ja niistä piirretty kuvaamataidon tunnilla.

Kuvassa on lapsen piirtämä näkymä luokasta opettajan korokkeelle. Opettaja istuu iloisena työpöytänsä ääressä ja kuvan reunaan on lapsi kirjoittanut tikkukirjaimilla huomionsa esteistä: "Taulu on liian korkea. Hankala piirtää tai kirjoittaa." ja "Kynnys on haitta rullatuolipotilaille (Sic!)".

Muistan kyllä sen ajan kun opetettiin, että pyörätuolia ei sanota rullatuoliksi, eikä sen käyttäjää potilaaksi.
Olikohan se koulussa? - Hyvin mahdollista.

Nyt jälkikäteen ajatellen mietin, että se on erittäin hyvä, että tämä on opetettu. Vaikka kyseessä on "vain" sana, jota käytettiin täysin ystävällisessä hengessä, niin muistan, että perustelut auttoivat oivaltamaan, että sanojen valinnalla on merkitystä.